Tietokäyttäytyminen
Tiedolla johtamisesta puhuttaessa on aina muistettava inhimillisen tietokäyttäytymisen rajat ja haasteet. Emme toimi rationaalisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pyrkimyksestä kohti perusteltua tietoa pitäisi luopua ja heittäytyä vain mutun varaan. Ihminen on kokonaisuus. Järjen vastakohta ei ole tunne, vaan järjen tai tiedon puuttuminen.
Organisaatiot kohtaavat monenlaisia esteitä, jotka rajoittavat tai hidastavat tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Ihminen valikoi ja jättää informaatiota huomiotta. Lisäksi tulkitsemme, muunnamme ja vääristämme informaatiota omiin kokemuksiimme ja taustaamme peilaten. Informaatiota ylituotetaan systemaattisesti ja sitä vältellään tietoisesti.
Jo Ansoff (1984) kuvasi erilaisia filttereitä, joiden läpi informaation on kuljettava vaikuttaakseen organisaation toimintaan. Ensimmäinen on havaitsemisfiltteri: mitä ympäristöstä pystytään ylipäätään havaitsemaan kohinan ja datapaljouden seasta? Toinen on mentaalisuusfiltteri, joka ilmenee siinä, kuinka olemme tottuneet ajattelemaan ja hahmottamaan ympäristöämme. Havainto, joka ei istu vallitsevaan käsitykseen, saatetaan sivuuttaa merkityksettömänä.
Entä mitkä havainnot lopulta voivat muodostua merkitykselliseksi informaatioksi ja muuttaa toimintaa? Tähän vaikuttaa valtafiltteri. Auktoriteettiasema, valta ja status ovat merkittäviä tekijöitä informaation hyödyntämisessä. Esimerkiksi keskitetyn vallan organisaatiossa ylin johto saattaa kokonaan sivuuttaa työntekijöiltä tulevat viestit, ja hierarkioissa päädytään suojelemaan jo saavutettuja asemia. Asiantuntijalle oman selustan turvaaminen voi muodostua tärkeämmäksi kuin optimaalinen päätös.
Vaikka ihmiset pitävätkin lopullisia päätöksenteon lankoja käsissään, oppiva tekoäly voi olla havaitsemisessa ja analysoinnissa meitä huomattavasti viisaampi. Professori Risto Miikkulainen kuvailee, kuinka ihmisillä on ennakkoluuloja, jotka estävät löytämästä ratkaisuja. Biologit olivat arvioineet, että basilikalle optimaalinen määrä yöaikaa on 6 tuntia. Suuria tietomassoja käsittelevä evoluutioalgoritmi havaitsi, että paras lopputulos saavutettiin 24 tunnin valolla. Asiantuntijat eivät olleet uskoa tulosta.
Lopuksi, on myös hyvä muistaa, että järjenkäytön tapoja voidaan tunnistaa muitakin kuin nojaaminen absoluuttisen 'oikeaan' tietoon ja luonnontieteistä tutun tutkimusprosessin kautta todennettuihin objektiivisiin tosiasioihin. Kaikesta ei ole saatavilla tutkimusta. Mitä enemmän epävarmuutta päätöksentekoon liittyy ja mitä monimutkaisemmasta ongelmasta on kysymys, sitä todennäköisemmin on kyettävä toimimaan epätäydellisen informaation varassa ja hyödyntäen myös asiantuntijoille kertynyttä hiljaista, kokemuksellista tietoa.
Kuten Venkula (2005) muistuttaa: 'Tiedon asema on ylikorostunut. Olemme lisäksi sekoittaneet ymmärtämisen ja tiedon käsitteet keskenään. Tietohan on vain ymmärtämisen prosessin lopputulos. Meillä ei ole malttia elää ymmärtämisen prosessia tiedon saamiseksi, vaan haluamme tiedon heti.'
Ihminen on ennustettavan irrationaalinen. Näin sanoisi professori Dan Ariely (2008), joka on kokeellisesti tutkinut päätöksenteon vinoutuneisuutta. Arielyn usein siteeratussa sokkotestissä opiskelijoille annettiin samaa olutta kahdessa eri lasissa. Toiseen lasiin vain oli lisätty pari pisaraa balsamicoa. Kun testiin osallistujat eivät tienneet tästä, suurin osa heistä piti maustettua olutta paremman makuisena. Toisella kertaa opiskelijoille kerrottiin etukäteen, että oluen seassa on pisara viinietikkaa. Osallistujat nyrpistivät nenäänsä tämän kuullessaan – ja pitivät enemmän oluesta, johon ei ollut lisätty mitään. Valintaan vaikutti siis enemmän etukäteen saatu mielikuva kuin todellisuudesta tehty aistihavainto.
Hyötylogiikan vastavoimana organisaatiossa on nähtävillä moitteen välttämisen (blame avoidance) periaate (Hood 2002, Vakkuri 2013). Se on toimintaa ja päätöksentekoa, jonka motiivina ei ole asiantilojen parantaminen, vaan syntipukiksi joutumisen välttäminen. Päätöksenteko kohdistuu tulevaisuuteen, josta kukaan ei voi olla varma. Huolellisestakin vaihtoehtojen analysoinnista huolimatta päätös voi osoittautua lopulta kehnoksi. Huoli syylliseksi leimautumisesta voi johtaa käyttäytymiseen, jossa tietoa haetaan ja sovelletaan ei suinkaan parempaa tulevaisuutta varten vaan asianomaisten selustan turvaamiseksi. (Jalonen, 2015)
Leipzigin Max-Planck –instituutti julkaisi v. 2008 hämmästyttäviä tutkimustuloksia. Aivojen toimintaa havainnollistavalla magneettikuvauslaitteella tarkkailtiin koehenkilöiden tehtävänratkaisua. Heidän tuli ilmaista ratkaisunsa painamalla nappia vasemmalla tai oikealla kädellä. Jopa seitsemän sekuntia ennen kuin koehenkilöt tekivät tietoisen ratkaisun, sen tulos oli luettavissa aivojen aktivoitumisen perusteella. Toiminta oli siis jo käynnistetty, vaikka henkilöt vielä miettivät, mitä päättäisivät. Toimintaan johtanutta impulssia ei kokeen perusteella laukaissut tietoisuus vaan alitajunta. Muutamaa sekuntia myöhemmin syntynyt tietoinen ratkaisu toimi siis pelkkänä selityksenä jo tapahtuneelle. Tietoisuuteemme pääsevät tunkeutumaan ainoastaan ne vähäiset ongelmat, jotka todellakin voidaan ratkaista pohtimalla. Siellä niitä voidaan analysoida kaikessa rauhassa. (Wohlleben, 2017, 50)